Piristyvä väestönkasvu

Tampere on Suomen toiseksi eniten kasvava kaupunki. Väestönkasvu Tampereella on ollut viime vuosina korkealla tasolla, esimerkiksi Vuonna 2023 Tampereen väestö kasvoi 6 000 asukkaalla. Kuitenkin kuluvan vuoden aikana väestönkasvu on ollut aikaisempia vuosia maltillisempaa. Tänä vuonna väestö on kasvanut n. 2 400 asukkaalla. Tampere on suosittu opiskelijakaupunki ja trendin jatkuvuus on havaittavissa tänäkin syksynä. Korkeakoulujen alkaessa väestö kasvoi heinä-elokuussa yli 2 000 uudella asukkaalla.

 

Heikko työllisyystilanne jatkuu

Tampereen työllisyystilanne on jatkanut heikkenemistään kuluvan vuoden aikana. Elokuussa työttömyysaste oli 13,7 prosenttia, mikä on noin prosenttiyksikön enemmän kuin vuoden alussa. Korkeimmillaan työttömyysaste kävi heinäkuussa, jolloin se nousi 14,8 prosenttiin. Elokuun lopussa työttömiä työnhakijoita oli yhteensä 18 136, mikä on 1 888 henkilöä enemmän kuin vuotta aiemmin.

Alla oleva kuvaaja havainnollistaa Tampereen viime vuosien työttömyyslukuja, ottaen huomioon alle 25-vuotiaat-, pitkäaikaistyöttömät ja vuosittaisen työttömyysasteen kehityksen.

 

Investoinneista maksetaan nyt

Viime vuosina Tampere on panostanut merkittävästi kaupungin elinvoimaan ja vetovoimaan. Suurimpia investointikohteita ovat olleet muun muassa raitiotie, Nokia Arena, Tammelan stadion, maanalaiset pysäköintihallit sekä uusien kaupunginosien kehittäminen.

Pitkällä aikavälillä tavoitteena on, että investoinnit houkuttelevat Tampereelle uusia asukkaita ja auttavat pitämään nykyiset kaupunkilaiset paikkakunnalla. Lyhyellä aikavälillä kaupungin taloutta kuitenkin rasittavat sekä suurten hankkeiden takaisinmaksut että uusien asukkaiden aiheuttamat lisäkustannukset.

Kuten aiemmin todettiin, suurin osa Tampereelle muuttajista on tällä hetkellä opiskelijoita – ryhmä, jonka tulotaso on keskimäärin matala. Pitkällä tähtäimellä opiskelijoiden valmistuminen ja siirtyminen työelämään kuitenkin vahvistavat kaupungin taloutta ja tukevat sen kestävää kasvua.

Lähde: Tampereen kaupunki